Pena tuijottaa sitä silmiin. Se katsoo jotenkin läpi. Ne silmät, ne jotenkin seisoo päässä.
Se haluaa 2,50 euroa. Yllättävän täsmällinen summa.
Penalla taskussaan vain kortteja, ja hän hymyilee nuorelle miehelle.
"Mulla on tässä vain kortteja, nykymaailma on mennyt vähän sellaiseksi, käteistä ei ole missään."
Nuori mies ymmärtää ja kokee outoa yhteisyyttä Penaan. Ehkä kukaan ei koskaan puhu sille. Se kertoo siitä kuinka se on harrastanut tavaran kierrätystä.
"Kävin tossa kirpputorilla ja kierrätin vähän tavaraa. Mulla oli sellainen hattu ja yksi pusero."
Pena oudolla tavallaan pitää miehestä, ehkä mies aistii sen.
"Niin sitten mä jätin ne sinne kirpputorille ja vedin nää päälleni mitkä mulla on nyt."
Joku muu kutsuisi sitä varkaudeksi, mutta miehelle se on kierrätystä. Tilanne huvittaa Penaa. Mies kertoo elämästään enemmän.
"Vedin tossa vähän subutexia." Pena muistaa kuulleensa nimen jossain, jotain huumetta.
Seuraavaksi se antaa täsmällisen osoitteen mistä saa kuulemma hyvää kamaa. Se kutsuu lämpimästi Penan sinne, saisi niin hyvät tripit jos vaan ilmaantuisi paikalle. Lienee suurin kunnianosoitus.
Sitten 2,50 euroa palaa uudelleen miehen mieleen.
"Kyllä sä varmaan joltain sen onnistut saamaan, onhan tässä näitä ihmisiä." Pena ei halua ärsyttää miestä.
Mies toivottaa hyvät jatkot. "Joo, ja olet aina tervetullut." Se sanoo vielä senkin jälkeen.
Kuinkahan hyvä tyyppi se olisi ollut, jos sillä olisi ollut tarkoitus elämälleen?
Silloin joskus ennen subutexia.
