Mies kertoo siitä kuinka sen isä oli ollut juoppo. Sitten veljestä tuli juoppo.
"Mitä muuta minustakaan sitten..." Miehen ääni vaimenee.
Lissu miettii miksi meistä tulee mitä meistä tulee.
Kuinka paljon se vaikuttaakaan millaisia meidän vanhempamme ja lähimmät ihmisemme ovat? Kuinka paljon meillä on todella valtaa omaan elämäämme?
Mistä mies on saanut päähänsä tulla Lissun siskon kahvilaan, se jää hämärän peittoon (eihän täällä myydä edes keskiolutta).
Se näyttää siltä kuin kaikki juopot, hieman punakka turvonnut naama ja jostain Puffista ostetut vatteet. Saattoi myös olla, että Pelastuksen armeija oli lahjoittanut juopolle jonkun jäämistöstä keräämiään vaatekappaleita uskoen sen parantavan miehen elämää.
Kaunis ajatus, vaikka ei tuottanutkaan tulosta.
Lissu haluaisi tehdä jotain miehen hyväksi, mutta tuntee olonsa varsin voimattomaksi. Mies olisi tarvinnut jonkun tukijan, mutta ilmeisesti hänellä ei ole halua tai voimia tarttua omaan elämäänsä. Ehkä mies ajattelee, että sama se, peli on jo menetetty.
Lissu miettii onko miehellä perhettä. Jossain.
Seuraisiko seuraavakin sukupolvi samaa mallia? Onko kokonaiset suvut tuomittu vuosikymmenien ryyppyputkiin?
Sanomattomat kysymykset jäävät roikkumaan ilmaan.
